RSS Feed

Life is PAIN, Get used to IT!

0

tammikuu 28, 2018 by jarkko1313

Geena Davis on kyllä kova nainen ja puhuu asia. Minäkin haluaisin pukeutua naisagentiksi ja sanoa omalle lapselle tuon upean lausahduksen, kun hän on kaatunut luistellessaan ja katkaissut kyynärluunsa.

Vaan enpä uskalla, kun kuitenkin olisi joku kirjoittamassa Facebookkiin että ”siellä se kaukalossa transu huuteli omalle lapselleen aika rankkoja elämänohjeita” ja ei menisi pitkään kun olisi sosiaalihuolto ovella…muutama koputus ja sen jälkeen ovi potkaistaisiin sisälle. Pakko olisi lyödä ensimmäistä sisälle tunkeutuvaa veitsellä kaulaan ja kun tämä sosiaalihuollon täti tuupertuisi lattialle niin saisin käyttööni hänen aseensa, ei voinut muuta. Sen aseen josta ei ammukset lopu lainkaan…

Long Kiss Goodnight on siis tämän elokuvan nimi jos et tiennyt, tai siis sen jossa tuo legendaarinen aforismi lausutaan.  Ei mitään leffa-arvostelua ole tarkoitus tehdä mutta onhan se hieno leffa, ohjannut Suomalainen Renny Harlin ja Samppa Jacksonkin rallattelee sellaista biisiä että varmasti jää sinunkin päähän soimaan.

Life is pain, get used to it…tai mistä minä itse asiassa tiedän kuka sen loppupelissä ensimmäisenä sanoi? Ihan jos lähdetään aikojen alusta niin 200 miljoonaa vuotta sitten se olisi voinut olla Jeff Goldblum, kun yritti dinosauruksia rauhoitella. Tai sitten itse Jesse ristillä roikkuessaan. Voin myös kuvitella, että Hitlerillä olisi saattanut olla puheessaan kyseinen lause käytössä.

Lähdetään nyt kuitenkin siitä, että Renny Harlin käsikirjoittajana on sen keksinyt. Jotenkin tuosta suomalainen ajattelutapa paistaa läpi, SISU tai vastaavaa…kunhan vaan kärsii. Minua tuo lause on kyllä vienyt eteenpäin ihan sisäpiirivitsinä mutta olen myös huomaamatta hokenut kyseistä mantraa vaikeissa paikoissa ja se on jopa auttanutkin.

Leikkisästi kun taas yhtenä päivänä tuota lausetta päässäni pyörittelin niin aloin miettiä, että onko oikeasti näin? Onko se elämä vain kurjuutta ja sen mukana pitää mennä. Ettei vaan Renny ole iskostanut minulle tuota ajattelutapaa ja sen mukaan olen ”elänyt”? En usko, kyllä minä yhtenä päivänä nautinkin olostani.

”Eletään hetkessä” ja ”nautitaan niistä elämän pienistä asioista”, ai että kun minä yritän! Viimeksi kun palasimme lomalta Suomeen niin lähdin pojan kanssa rataslenkille ja asenne oli ”NYT NAUTITAAN KUTEN EILENKIN”. Puettiin päälle ensimmäiset kolme tuntia ja sitten pihalle hyppien…loska roiskui ja astuinpa koiranpaskaankin. Nou hätä, mikään ei pilaa tätä päivää (jonkun laulun sanat tuli mieleen)…matka jatkuu, viipottelen vaunuja eteenpäin mutta ei vaan meinaa kulkea. Sormet kyllä paleltui jo ja amputoin ne heti itse niin jää edes tyngät jäljelle…lumi pakkautuu eteen ja pistelee silmiä niin perusteellisesti että en näe eteeni. Pyyhin pyyhin, ihan suotta…ei täällä montaa ihmistä vastaan tule, nekin jotka tulee niin naama on vääntynyt alaspäin, väkisinkin alkaa mieli mus(er)tua. Käännytään takaisin ja poika vaunuissa miettii ääneen, että miksi ei voida olla Espanjassa…minäkin päässäni mietin aivan samaa mutta en tietenkään sitä ääneen sano. ”Täällähän on myös tosi kivaa, katso nyt…tuollakin on leikkikenttä”. Punnerretaan EI TALVIKUNNOSAPITOA– kyltin ohitse ja huomataan, että eihän täällä ole kiikkuja lainkaan…liukumäki on huimat kolme senttiä pitkä mutta onneksi on pehmeää lunta vastassa niin ei vaan satu mitään. No ei se mitään, alkoikin jo tulla kusihätä…

Mutta joo. Pointti tässä koko kirjoituksessa oli siis tuo yksi lause, joka tuntuu jotenkin suomalaisista paistavan läpi. Ei ole mukava lähteä töihin, mutta ei voi mitään…PAKKOHAN ne on nuo kahden uuden auton lainanlyhennykset maksaa ja enhän minä voi ilman merkkivaatteita elää. Sitä paitsi, joku muu on vielä onnettomampi.

Onko todellakin näin? Minua alkoi työpaikassa ärsyttämään monikin pieni, raastava asia eikä niiden puiminen liity tähän muuten kun siten että työ josta pidin ei tuntunutkaan enää niin hohdokkaalle. Sitten kaiken kukkuraksi mietin, että kun vihdoin viikolla olen päässyt töistä klo 18 ja kotiudun puoli seitsemän aikoihin tai joskus myöhemminkin niin eipä siinä viikolla muuta elämää ollutkaan. Odotetaan viikonloppua. Odotetaan kesälomaa. Odotetaan eläkkeelle pääsyä. Odotetaan jotain mitä ei ehkä ikinä ehdi tulla.

Mitä sitten tein asialle? Irtisanoin itseni, taas. Nopeat liikkeet on näyttäviä. Vakituisesta työstä josta kaiken kukkuraksi tykkäsin ja koin myös olevani siinä suhteellisen hyvä. Nyt on hieman tyhjä mutta vapautunut olo ja kysymyksiä pyörii päässäni: ”Mitä sitä nyt alkaa tekemään, oliko oikea ratkaisu yms.?” Aika näyttää sen asian mutta ainakin voin olla siitä ylpeä, että otin jo yhden askeleen. Ei minusta onnellista tullut mutta onnellisempi kyllä.

Nim. Työtön -78

 


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

68 − = 62